maanantai 24. helmikuuta 2014

Niitti AVO1

Paikalla makaaminen - 9
Luokassa oli viisi koirakkoa ja paikkamakuussa kaikki kerralla. Niitti oli kahden uroksen keskellä, molemmat täysin tuntemattomia koiria. Paikkamakuu on Niitin vahvimpia liikkeitä ja vaikka treeni häiriön alaisena on jäänyt Turussa paljon vähemmälle, luotin siihen että koira pysyy maassa. Haistelua tai muuta sellaista se ei koskaan ole onneksi harrastanut, vaan terävästi aina jäänyt katsomaan mun perään pysyen samassa asennossa. Tällä kertaa kaikki koirakot pysyivät paikallaan, mutta yksi oli noussut istumaan. 

Piste lähti siitä, ettei Niitti mennyt samaan aikaan muiden kanssa maahan vaan sekunnin jäljessä. Muuten ei mitään moitittavaa.

Seuraaminen taluttimetta - 9
Seuraamisessa Niitillä on ollut viime kokeissa ongelmaa haahuilemisen kanssa. Vaikka treeneissä olisi mennyt hienosti, niin kokeissa on sitten kävelty miten sattuu ja mihin sattuu. Nyt seuraaminen oli hyvä ja haahuilu poissa; kontakti tosin putosi pari kertaa ja pientä vinoutta oli, plus että vasemalle käännyttäessä Niitti alkoi tekemään täyskäännöstä ja kiersi minut ympäri. :D Piste lähti tuosta kiertämisestä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 9
Liikkeestä maahanmeno oli myöskin hyvä, pientä vinoutta tässäkin. Piste lähti tuomarin mielestä hitaasta maahanmenosta. Ongelmana on aiemmin ollut hitaus maahanmenossa. Tätä on saatu jo paljon nopeammaksi eikä koira enää mene maahan istumisen kautta tassuja asetellen, vaan tipahtaa paremmin hissinä suoraan maahan. :)

Luoksetulo - 5,5
Noh.. Luoksetulossa taas Niitti ennakoi, eikä malttanut jäädä odottamaan seuraavaa käskyäni. Neiti kyllä pysähtyi käsimerkistä, mutta hetken päästä jatkoi matkaa suoraan sivulle. Tätä se ei ole ennen tehnyt; se on joko juossut pysähtymättä läpi tai pysähtynyt kokonaan. Tilanne oli niin outo, etten tajunnut antaa toista käsimerkkiä, jolloin pisteitä olisi lähtenyt vain tuplakäskyn verran eli kaksi. Muuten ok. Luoksetulo on yksi liikkeistä, joissa kerroin on suurin, joten vaikutus kokonaispisteisiin on iso.

Seisominen seuraamisen yhteydessä - 9,5
Liikkeestä seisominen oli täydellinen muuten, paitsi että paikalleen jäädessä Niitti liikutti etujalkoja askeleen verran sivulle ja jäi vinoon. Takajalat pysyivät paikallaan ja pysähtyminen oli hyvä. Tästä lähti puoli pistettä. Videolla näkyy, kuinka korjaan vinouden jäämällä kauemmas palatessa koiran viereen, jotta Niitti joutuu liikkumaan kokonaan tullessa sivulle ja näin ollen tulee sivulle suoraan. Tämä toimi, eikä vinosta perusasennosta lähtenyt lisää pisteitä.

Noutaminen - 7
Noutaminen on Niitin heikoin liike ja tätä treenataankin ahkerasti paremmaksi. Edistystä on tullut jo paljon, mutta liikkeen kokonaisuuden parantumisessa menee kauan. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kokonaan oman blogin. :D No, lyhyesti sanottuna Niitillä on paha saalistaa kapula (tätä treenataan laittamalla/heittämällä kapula seinää vasten) ja pureskella sitä luovutusasennossa (ollaan saatu pureskelu jo hyvästi pois pelkkää pitoa ja luovutusta treenatessa, mutta se palaa heti kun otan kapulan heiton mukaan). Pureskelu on lisäksi saatu jo pois kapulan tuomisen ajalta, mutta luovutusasennossa sitä on siis edelleen. Eli pisteet lähti saalistushypystä kapulaa napattaessa ja mälläämisestä istuessa. Muuten ihan ok.

Kauko-ohjaus - 8
Kaukot olivat jälleen aivan täydelliset, takapää pysyi millin tarkkuudella liikkumatta paikallaan koko suorituksen ajan. Näissä Niitillä on hyvin tekniikka hallussa. :) En tiedä mitä ihmettä sitten tapahtui, mutta minun palatessa koiran viereen Niitti ei noussut "sivu"-käskyllä perusasentoon. Eikä toisellakaan käskyllä..! Tä? O.o Kolmannella käskyllä annoin lisäksi käsi-kehoituksen taputtamalla jalkaani, jolloin koira nousi kyllä. Aina se on toisella käskyllä noussut, jos tätä ongelmaa on ilmaantunut. Siitä lähti siis kaksi pistettä, harmi.

Estehyppy - 9,5
Hyppy oli hyvä, vaikka edelleen Niitti hypppäsi hieman vinoon esteen oikealle puolelle. Niitillä on ollut hyppytekniikassa ongelmana se, että se pyrkii kääntymään jo ilmassa ollessaan ja näin laskeutuu esteen sivuun eikä keskelle. Takaisin hypätessä se on joskus siis kiertänyt esteen, kun on ollut niin sivussa. Tätä on kuitenkin saatu paranneltua ja hyppy onnistui hyvin, Niitti jäi istumaan esteen taakse ja takaisin hypätessä tuli suoraan viereeni niinkuin pitääkin. En muista enää mitä tuomari sanoi ja mistä puoli pistettä lähti. ^^

Kokonaisvaikutus - 10
Tuomari oli tiukka täti eikä turhia pisteitä herunut kenellekään koirakolle. Tuloksena meille AVO1 pistein 165,5 ja sijoitus 2/5. Kokonaispisteisiin vaikuttaa suuresti luoksetulo ja nouto. Tuomari sanoi tykkäävänsä Niitistä ja meidän yhteistyöstä ja että koirasta näkee, että se tekee mielellään töitä. Hyvin se meni ja Niitti oli hieno beibe! :)

Ennen kehään menoa.

Loppukommentit.
Hopea ei ole häpeä. ;)

Murut. 

Peto 16 vkoa kisaturistina.
Video Niitti AVO1

2 kommenttia:

  1. Haa. Mie löysin sulta blogin. Huu, täytyykin käydä välistä katsomassa. Mutta onnea toko tuloksesta! Hienolta kuulostaa :D

    VastaaPoista
  2. Kiva! Ja kiitos! :D Nyt on ollut vähän hiljaisempää tällä saralla. Rikoin jalkani, mutta nyt kun sairastelun jälkeen treenit on taas päässy kunnolla vauhtiin, niin päivitettävää olisi.

    VastaaPoista